13. toukokuuta 2019

#MeSynnytinToo, jopa kaksi kertaa!

Viime viikolla synnytyskeskustelu nousi otsikoihin, sillä somessa levisi kampanja #minämyössynnyttäjänä, jossa alunperin yli sata naista avautui karmeista synnytyskokemuksistaan.
Kampanjan ydinporukka, 10 äitiä, aloittivat kampanjan siksi, että halusivat nostaa esiin synnytyksessä kokemaansa huonoa kohtelua ja sitä, että jokaisella ihmisellä pitäisi olla itsemääräämisoikeus kehostaan, myös synnytyssalissa. Kampanjalla halutaan herätellä sekä hoitohenkilökuntaa että synnyttäjiä.

Tässä on minun tarinani. Tämä on minun kokemukseni synnytyksistä, väheksymättä kenenkään muun kokemuksia tai kohtelua. Jokaiseen synnytyskokemukseen heijastuu jokaisen aiemmat synnytys-ja raskauskokemukset, se tästä asiasta tekeekin niin henkilökohtaisen ja varmasti monesti vaikeastikin ymmärrettävän asian.




Mikä minulle oli tärkeintä synnytyksessä?


Suurin toiveeni oli, ettei vaan sattuisi mitään. Että minä ja vauva säilyttäisiin hengissä, eikä mitään suuria komplikaatioita tulisi. Kyseessä on maailman luonnollisin tapahtuma, mutta joskus siihen voidaan tarvita ammattitaitoisen henkilökunnan apua. Tällöin potilaan itsemäärämisoikeuteen on pakko puuttua. Luotin itseni terveydenhoitoalan ammattilaisten käsiin ja siihen, että he kyllä tietävät toimia, jos tarve vaatii. Luotin siihen, että he ovat nähneet satoja ellei tuhansia synnytyksiä ja saattaneet lapsia maailmaan. Vaikeissakin tilanteissa, jossa lapsella ja äidillä on molemmilla hengenvaara. Suomessa lapsi-ja äitikuolleisuus on synnytyksen yhteydessä siksi niin harvinaista, että täällä henkilökunta on koulutettu auttamaan myös vaativissa tilanteissa.


Jokaisella omat toiveet


Jokaisella synnyttäjällä on omat toiveet siitä, miten haluaisi oman synnytyksen menevän, mutta aina niitä toiveita ei voida syystä tai toisesta toteuttaa. Uskon, että varmasti tässäkin asiassa henkilökunta tekee parhaansa. Synnytysvalmennuksissa olisi ensisijaisen tärkeää kertoa, että vaikka menisit synnyttämään luomusynnytyksen kiilto silmissä, voi kipu yllättää ja joudut pyytämään kivunlievitystä. Ja tällaisessa tilanteessa jokaisen sitä tarvitsevan olisi sitä saatava, ellei siihen ole jotain erittäin painavaa syytä, miksi sitä ei voida antaa. Itse en esimerkiksi saanut toisessa synnytyksessäni epiduraalia, jonka olisin alunperin halunnut. Sitä ei vain ehditty antaa, kuten ei juuri mitään muutakaan kivunlievitystä ilokaasun lisäksi. Tämä oli ihan fine, ja synnytyksestä jäi eheyttävä ja hyvä kokemus, vaikkei toivettani voitukaan toteuttaa.

Se, missä varmasti olisi parantamisen varaa olisi juurikin se, että synnytysvalmennukseen panostettaisiin vieläkin enemmän. Ja myös siinä, että jos synnyttäjä kokee, ettei synnytys mennyt hänen toiveidensa mukaan tai jouduttiin tekemään jokin ratkaisu, missä synnyttäjän itsemääräämisoikeutta jouduttiin rajoittamaan, mutta se oli riskien minimoimiseksi välttämätöntä, hänen kanssaan käytäisiin asia perusteellisesti läpi heti synnytyksen jälkeen. Uskon, että näin monessa tapauksessa toimitaankin, mutta on varmasti myös tapauksia joissa ei. Ja suurin syy siihen varmasti on henkilökunnan välinpitämättömyyden sijaan resurssipula. Kenelläkään ei yksinkertaisesti ole aikaa tai varsinkaan tarpeeksi aikaa.




Luotin henkilökuntaan


Muistan omasta, esikoisen kohdalla olleesta synnytysvalmennuksesta sen, että siellä sanottiin, että jos episiotomia, eppari eli välilihanleikkaus joudutaan tekemään, siitä ei kannata kieltäytyä, sillä kätilö näkee silloin, että se on välttämätöntä. Että sitä ei tehtäisi ainakaan täällä Varsinais-Suomessa heppoisin perustein. Minulta kysymättä eppari tehtiin ja olin siitä silloin vähän järkyttynyt jälkikäteen. Mutta silti haluan tänäkin päivänä uskoa, että se tehtiin minun ja vauvan parhaaksi. Lähemmäs kaksi tuntia kestänyt ponnistusvaihe päättyi aika pian epparin teon jälkeen lapsen syntymään. Siinä vaiheessa se oli vain helpotus, ihan sama. Vaikka asiaa olisi siinä hetkessä minulta kysytty, olisin varmasti vastannut, että tehkää mitä vain että tämä tuska loppuu pian :D

Synnytyskokemus ja kokemus sitä hoitaneesta henkilökunnasta ovat niin moniulotteisia asioita. Esimerkiksi myös jokainen kätilö on ihminen, eli jokainen heistäkin on yhtä erilainen kuin jokainen synnyttäjä. Jokainen kätilö on tottunut toimimaan työssään tietyllä tavalla, tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla, tuntemaan tietyllä tavalla. Ei heistä kukaan ole kone, joka tekee asian aina samoin. Mutta siihen, miten jokainen kätilö tai muu terveydenhuoltoalan ammattilainen toimii työssään, vaikuttaa varmasti myös se, millaisia tilanteita hän on kohdannut aiemmin työelämässään, millainen on hänen henkilökohtainen arvomaailmansa ja millaista koulutusta hän on saanut. Ihan vain sekin voi vaikuttaa työpäivään ja potilaan kohtaamiseen, mitä omassa henkilökohtaisessa elämässä työn ulkopuolella tapahtuu. Kuten kaikilla meillä! Se on valitettavaa, että näin voi käydä ja potilasta ei ehkä kaikesta huolimatta voida kohdata aina kuten pitäisi, mutta niin nyt vain valitettavasti joskus käy.


Kukaan ei ole ajatustenlukija


En tiedä vaikuttaako tähän henkilökunnan korkeaan luottoon se, että olen itsekin terveydenhuoltoalan ammattilainen ja ymmärrän, että tiettyjä toimenpiteitä on joskus pakko tehdä ja joskus hoitohenkilökunta tietää asiat paremmin ja näkee asian eri kantilta kuin potilas. Synnytyssairaaloissa tehdään tärkeää, vaativaa ja välillä stressaavaakin työtä. On tietysti hyvä, että asioita tuodaan julki ja niistä keskustellaan. Jokaisen pitäisi tuntea olonsa turvalliseksi kaikenlaisia hoitotoimenpiteitä tehdessä.

Olen myös itse kohdannut molempien synnytysteni kohdalla odottamattomia hoitotoimenpiteitä, jotka ovat myös olleet kivuliaita. Niissä tilanteissa olisin toivonut, että asioista oltaisiin varoitettu etukäteen. Ymmärrän, että kaikkea ei voida tehdä täysin kivuttomasti, mutta olisin halunnut varautua mahdolliseen kipuun. Ja esikoisen kohdalla olisin tarvinnut myös keskuteluapua äkillisesti käynnistetyn synnytyksen jälkeen heti, enkä 1,5 vuoden päästä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Jos kokee, että on tullut kaltoinkohdelluksi, väärinymmärretyksi tai tilanteesta muuten vain jäi outo fiilis, kannattaa asiasta mainita heti. Minullakin olisi ollut helpompaa ja vauvaan olisi muodostunut hyvä kiintymyssuhde alusta alkaen, jos olisin jo heti synnytyssairaalassa tajunnut pyytää keskusteluapua. Ehkäpä tämä kampanja rohkaisee äitejä kertomaan kokemuksistaan avoimemmin. Ja kukaan meistä ihmisistä ei ole ajatustenlukija. Esimerkiksi kätilö ei voi tietää tehneensä potilaan mielestä jotain epämukavaa, jos hänelle ei mainita asiasta. Silloin siinä tilanteessa kätilö ja synnyttäjä voivat keskustella, miksi tehtiin ja miksei voitu toimia toisin. Kenellekään ei saisi tehdä ilman lupaa mitään, aina pitäisi olla mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ja toiveensa. Mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että potilaan ei voida antaa päättää kaikkea. Kai siinä tapauksessa voidaan siirtyä siihen, että jokainen synnyttäkööt kotonaan ilman apuvoimia?



Terkuin,
Doris

3 kommenttia:

  1. Ensimmäinen synnytykseni on vasta edessä, mutta joillain tavoilla voin tätä asiaa kommentoida, koska se liittyy synnytyksen lisäksi yleisesti terveydenhoitoon.

    Jos hammaslääkärini kertoo miksi jotain tehdään ja miten se tehdään, ennenkuin iskee välineensä kiinni ikeniini, niin miksei myös kätilö voi toimia samalla tavalla.

    Suurin osa näistä keskusteluista ei kuitenkaan liity siihen, että äiti ja syntyvä vauva on tehnyt kuolemaa eikä siksi ole ehditty kysymään äidin mielipidettä.
    Jokainen varmaan ymmärtää tämän olevan aivan eri tilanne kuin se, että tehdään eppari kysymättä/ilmoittamatta tai tikataan ilman kivunlievitystä.

    Toivoisin todellakin tulevassa synnytyksessäni, että myös minun mielipiteeni ja ehdotukseni asiaan otetaan vastaan. Jos haluan synnyttää vaikka kontallani ja kätilö komentaa selinmakuulle, niin kyllä kätilöllä on silloin oltava myös syy asialle. Ja jos se on järkevä syy, niin ehdottomasti tottelisin kätilöä.

    Jos en saisi puudutusta, niin ymmärtäisin mikäli sille olisi joku syy. Mutta taas en haluaisi, että minuun iskettäisiin mitään kipupiikkiä minulta ensin kysymättä.

    Kukin varmaan ymmärtää näiden esimerkkien eron.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näin on. Kuten itsekin tuolla kirjoitin ”Kenellekään ei saisi tehdä ilman lupaa mitään, aina pitäisi olla mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ja toiveensa” ja varoittaa asiasta. Mutta kuten hammaslääkäreitä, on myös kätilöitä ja muita terveydenalan ammattilaisia monenlaisia ja heillä yhtä monta toimintatapaa ja näkemystä. Se on hyvin paljon tuurista kiinni, millainen ihminen toimintatapoineen vastassa sattuu olemaan.

      Jokainen terveydenhuoltoalan ammattilainen voisi katsoa tämän keskustelun valossa itseään, miten kohtaa potilaan ja miten toimia potilaan kanssa mahdollisimman empaattisesti.

      Tsemppiä synnytykseen :)

      Poista
  2. Hei,
    En tiedä mistä olet sanaut käsityksen, että kampanjan takana oli kymmenen äitiä? Näin ei kyllä tietääkseni ole, tunnen kampanjan vetäjät. Toisekseen, kampanjassa on kyse syvempien rakenteiden kritisoinnista, ei yksittäisistä henkilöistä, tai edes resurssipulasta. Vaikka on olemassa kyllä ihmisiä, jotka ihan oman egoisminsa takia satuttavat toisia, myös hoitohenkilökunnassa, ongelma on se, että naisia esineellistetään synnytyksessä ja heidän kokemukselleen ei anneta arvoa. Sama rakenteellinen ongelma, joka liittyy patriarkaalisiin järjestelmiin muuallakin.

    VastaaPoista